Viestintäkouluttaja Jonna Koponen, FT

Olen toiminut viestinnän- ja draamakasvatuksen kouluttajana vuodesta 2002 lähtien niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Tällä hetkellä työskentelen apulaisprofessorina Itä-Suomen yliopistossa kauppatieteiden laitoksella. Teen aktiivisesti tutkimusta muun muassa etäjohtamisesta ja digitaalisesta viestinnästä, myynnin johtamisesta, asiakassuhteiden johtamisesta, asiantuntijoiden vuorovaikutusosaamisesta, kansainvälisestä modernista B2B myyntiprosessista, myyjän ja asiakkaan välisestä digitaalisesta ja kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta sekä vuorovaikutusosaamisen opettamisesta.

Apulaisprofessorin työn ohessa olen toiminut viestinnän ja draamakasvatuksen kouluttajana mm. Tampereen yliopistossa, Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS), Snellman-kesäyliopistossa, Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Aducatessa, Savonia Ammattikorkeakoulussa, Jyväskylän yliopistossa, Jyväskylän Avoimessa yliopistossa, Oulun yliopistossa ja Suomen Puheopistossa. Erikoislaani ovat vuorovaikutusosaamisen opettaminen eri alojen asiantuntijoille, etäjohtaminen ja digitaalinen viestintä, motivoiva haastattelu, myyntitaidot, myyntiprosessi, asiakaspalveluviestintä, esiintymistaidot, ryhmäviestintä, neuvottelu- ja kokoustaidot sekä professionaaliset viestintäsuhteet. Lisäksi olen työskennellyt näyttelijänä, ohjaajana ja koreografina useissa taiteellisissa projekteissa vuodesta 1995 alkaen.

Olen erikoistunut käyttämään vuorovaikutuskoulutuksessa kokemuksellisia oppimismenetelmiä, kuten roolipeliä, simulaatioita ja työpajateatteria. Asiantuntijaluentoja olen pitänyt mm. aiheista työelämän viestintätaidot, motivoiva haastattelu, vuorovaikutus potilas-lääkärisuhteessa ja esiintyminen vuorovaikutuksena. Olen Johtolanka-draamaryhmän perustajajäsen ja kuulun Turinateatteri-ryhmään.

Vuosien aikana saamani palaute on ollut myönteistä ja rohkaisevaa. Olen saanut kiitosta erityisesti asiantuntevasta esiintymistyylistäni sekä osallistujia kannustavasta ja rohkaisevasta ohjaustyylistäni.

Koulutus

  • Kauppatieteiden tohtori, Itä-Suomen yliopisto, 3.12.2021 Joensuu.
  • Filosofian tohtori, Tampereen yliopisto, puheviestintä, 14.6.2012 Tampere.
  • Filosofian maisteri, Jyväskylän yliopisto, puheviestintä, 12.2.2003 Jyväskylä.
  • Valtakunnallisen Viestintätieteiden tohtoriohjelman liitännäisjäsen 1.1.2007–31.12.2011.
  • Aikuiskouluttajan pedagogiset opinnot (35 ov) 16.5.2003, Jyväskylän yliopisto.
  • Flipped Classroom 2.0 opettaja, erikoistumiskoulutus, Itä-Suomen yliopisto, 2017.
  • Edistynyt johtaja 2.0 -koulutus, Itä-Suomen yliopisto 2018
  • Erasmus vaihto-opiskelija, Chester College of the University of Liverpool 24.9.2001–31.1.2002. Tutkijavaihto, Meiji University, Tokio, Japani (5.-16.5.2018). Erasmus opettajavaihto, IAE Montpellier, School of Management, 12.-16.9.2018, Montpellier, Ranska.
  • Meneillään olevat opinnot: Palvelujohtaminen

10 tärkeintä julkaisua

1. Koponen, J., Julkunen, S., Laajalahti, A., Turunen, M. & Spitzberg, B. (2023). Work characteristics needed by middle managers when leading AI-integrated service teams. Journal of Service Research

2. Koponen, J., Metsola, J., Salin, L. & Keränen, J. (2024). Video-based sales interaction in cross-cultural B2B relationships: Potential (un)desired consequences. Industrial Marketing Management, 119, 238-251. 

3. Salin, L. & Koponen. J. (2023). Etäjohtamisen käsiteanalyysi [Concept analysis of e-leadership]. Hallinnon Tutkimus.

4. Pitman, T., Koponen, J. & Tarkiainen, A. (2023). Business students’ intentions to apply to business-to-business sales jobs: A case study. Cogent Education, 10:2, 2258287, DOI: 10.1080/2331186X.2023.2258287

5. Koponen, J., Polvinen, M., Vasanen, E. & Isotalus, P. (2024). A Successful Structure for Short Sales Pitches – Insights from a Finnish Pitching Competition. Journal of Finnish Studies.

6. Koponen, J. & Julkunen, S. (2022). Development of long-term B2B customer relationships: the role of self-disclosure and relational cost/benefit evaluation. European Journal of Marketing, Vol. 56 No. 13, pp. 194-235.

7. Koponen, J., Julkunen, S., Pullins, E. & Gabrielsson, M. (2021). An intercultural, interpersonal relationship development framework. International Marketing Review. Available online: https://www.emerald.com/insight/content/doi/10.1108/IMR-11-2019-0267/full/html

8. Koponen, J., Julkunen, S. & Asai, A. (2019). Sales Communication Competence in International B2B Solution Selling. Industrial Marketing Management, 82, 238-252. DOI https://doi.org/10.1016/j.indmarman.2019.01.009. Available online: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0019850118303948?via%3Dihub

9. Koponen, J. & Rytsy, S. (2020). Social presence and e-commerce B2B chat functions. European Journal of Marketing, 54 (6), 1205-1224. Link to publication: https://doi.org/10.1108/EJM-01-2019-0061

10. Heikinheimo, M., Hautamäki, P., Julkunen, S. & Koponen, J. (2024). B2B service sales on a digital multi-sided platform: Transformation from value chains to value networks. Industrial Marketing Management, 116, 26–39.

 

Powered by Aava 3